Viime viikolla aloitin kirkkovaltuutetun uran. Jo aiemmin kokeneemmat valtuutetut olivat opastaneet, että kun astuu kokoukseen, pitää käydä kättelemässä kaikki paikallaolijat. No näin tein. Pöytä kiersi U:n muotoisena ja meinasin mennä tuolien takaa, mutta heti minut ohjattiin u:n keskelle, koska näin ei kenenkään tarvitse kääntyä täysin luonnottomaan asentoon. Monia tuttuja kasvoja ja silti tuntui, että jännitti. Ensimmäinen kokous meni ennalta sovittujen askelkuvioiden mukaan. Eri ryhmät olivat valinneet edustajansa kirkkoneuvostoon ja erilaisiin luottamuselimiin.

Ilokseni huomasin, että sähköspostilla lähettämäni ehdotukseni luottamushenkilöiden tehtävään siunaamisesta oli joko jo valmiiksi ajateltu tai sitten ensimmäinen sähköpostini valtuutettuna sai jotain aikaan. Joka tapauksessa 6. helmikuuta klo 10 vietetään Mäntsälän kirkossa jumalanpalvelusta, jossa siunataan luottamushenkilöt tehtäväänsä ja avataan yhteisvastuukeräys.

Tuntui mukavalta istua valtuuston kokouksessa vierellään 18-vuotias valtuutettu. Minä ja hän, molemmat viime syksynä ensimmäistä kertaa ehdolla vaaleissa ja nyt ensimmäistä kertaa valtuustossa. Tästä alkaa opetteleminen. Pienin askelin. Olen kuitenkin päättänyt, että avaan suuni aina, kun minusta tuntuu siltä. Alkuun varmaan siksi, kun etten ihan ymmärrä tai tiedä jotain. Mutta toivottavasti myös siksi, että yhdessä keskustellen ja ajatuksia jakaen voidaan saada jotain aikaan.

Tämä on myös ensimmäinen blogitekstini koskaan. Jo blogin luominen tuntuu jännittävältä. Ei tiedä, miltä se näyttää, miten kuvan saa sivulle, miten voin määritellä asetuksia, mitä ovat kategoriat, kuka on ensimmäinen, joka lukee blogini.

Joten tervetuloa seuraamaan ensiaskeleitani blogin pitäjänä ja seurakunnan luottamushenkilönä.